Markkinakatsaus Weekend Edition (13. kesäkuuta) käsitteli dollarin tämänvuotista laskua ja spekuloi käänteen olevan nurkan takana tulevina kuukausina. Kävimme läpi dollarin positionointia, sentimenttiä ja teknisiä kaavioita; kyseinen artikkeli ruotsiksi luettavissa (täältä).
Tämän viikonlopun kirjoitus jatkaa samaa aihetta. Huomaamme, että vaikka sentimentti ja positionointi ovat jyrkän negatiivisia dollaria kohtaan, hinta ei itse asiassa ole juurikaan luisunut kesäkuun puolivälin jälkeen. USD/SEK on jopa noussut hieman edellisen kirjoituksen jälkeen – marginaalisesti, mutta kuitenkin.
Viikkokaavassa dollarindeksi (DXY) pomppasi tarkasti pitkän nousutrendilinjan (2011 →) päältä viime viikolla. Kuten kesäkuussa, MACD on edelleen syvästi ylimyyty ja RSI:ssä näkyy yhä positiivisia divergenssejä. Dollari on siis make or break -tilanteessa; pidä silmällä edellisen viikon pohjaa 96,37! Jos se – ja trendilinja – puhkeaa kunnolla, seuraava tavoite on 90 DXY-indeksissä.

Miksi dollarin seuraaminen on tärkeää? Siksi, että jos osut oikeaan dollarin suunnassa, osut todennäköisesti oikeaan myös globaalissa makrossa ja risk on / risk off -ympäristössä. Heikko dollari on suora veturi Global Money Supplylle, ja likviditeetti on, kuten tiedätte, tärkein ajuri kertoimien laajenemiselle. Bitcoin seuraa Global Money tarjontaa noin 10 viikon viiveellä, samoin S&P 500. Alla kaksi kaaviota esimerkkinä.
Morgan Stanleyn vuoden 2022 kaavio osoittaa Global M2:n ja S&P 500:n korrelaation: kun maailman rahakanta supistui vuodentakaiseen nähden, pörssit laskivat. Dollari huipentui lokakuun puolivälissä 2022 ja pörssi pohjasi samaan aikaan.

Lokakuusta 2023 lähtien Global M2 on kasvanut ja dollari heikentynyt, mikä on nostanut riskiomaisuusluokkia. Kun lisätään 11 viikon viive, Global M2 ja S&P 500 korrelatio on ollut varsin tarkka lokakuusta 2023 lähtien. Kaikki näyttää nyt nousevan, mutta jos dollari vahvistuu loppukesästä, Global M2 supistuu jälleen ja viiveen jälkeen pörssi voi syksyllä muuttua volatilisemmaksi – juuri tämän skenaarion nostin esiin kesä katsauksessa.

Dollarindeksin toisen vuosipuoliskon kausimalli: viimeisen 20 vuoden aikana dollarissa on muodostonut pohjan elokuun alussa ja voimakasta nousua on nähty marraskuun puoliväliin. Olemmeko jo nähneet heinäkuun tyypillisen heikkouden etukäteen? Jos historia toistuu, dollarin pitäisi vahvistua elokuun alusta alkaen.

Oletko yhä negatiivinen dollarin suhteen? Silloin jaat näkemyksen markkinaenemmistön kanssa. Alla CTA-sijoittajien dollaripositionointi: se ei ole välttämättä väärin, mutta se ei todellakaan ole contrarian. Kun kaikki ovat samaa mieltä voi olla viisasta ottaa toinen näkemys.

Näillä sanoilla päätämme tämän viikonlopun katsauksen ja toivotamme kaikille oikein mukavaa kesäviikonloppua!
Nähdään ensi viikolla!
Ystävllisin terveisin,
David & Team Marketmate