Tervetuloa lukemaan viikonlopun markkinakatsausta. On hämmästyttävää, miten paljon viisi pörssipäivää voi muuttaa. Viime perjantain markkinapäivityksessä katselimme taaksepäin viikkoa, jota leimasivat äärimmäinen pessimismi, jyrkkä kurssilasku ja huhtikuun jälkeen suurimmat vaihdot. Moni viestitti minulle, että lasku jatkuisi, kun taas meidän perusnäkemyksemme oli, että voimakas pomppu oli aivan kynnyksellä.
“…väliaikainen pohja on lähellä (eilen, tänään, ma/ti) ennen pomppua kohti joulukuun alkua. Jäsennän viime viikon laskun aaltona A, jota seuraa pomppu 2.–4.12. aalto B:ssä, ja sen jälkeen aalto C alas kohti vuodenvaihdetta. Kun aalto C on valmis, näen useamman kuukauden nousun ja selvästi uudet kaikkien aikojen huiput sekä USA:ssa että Euroopassa. Suuremman huipun odotan edelleen huhtikuulle.”
Toteuma tähän mennessä: viime perjantain pohjista OMXS30 ja S&P 500 +5 %, Nasdaq 100 +6 % ja Russell 2000 +8,6 %. Heikoin lenkki on ollut DAX, +4 %.
Korkonäkymä: markkina hinnoittelee nyt 86 %:n todennäköisyyden −25 bp laskulle 10.12. pidettävässä FOMC-kokouksessa (CME FedWatch). Vielä edellisviikon puolivälissä todennäköisyys oli 30 %. Ei ihme, että korkoherkät pienyhtiöt ovat johtaneet nousua. Vaikka lasku on “melkein lukittu”, en yllättyisi, jos epävarmuus hiipii takaisin ennen 10.12. Jos laskua ei tule ja Powell perustelee päätöstä lokakuun datavajeella (shutdown), pörssit voivat hyvin alittaa viime viikon pohjat, ja S&P 500 voisi tällöin tähdätä 6 400 pisteeseen myöhemmin joulukuussa.
Gamma-ympäristön muutos: ylimyydyn pompun “helppo osa” on todennäköisesti nyt takana. Markkina on siirtynyt jyrkästä negatiivisesta gammasta positiiviseen gammaan. Tämä tekee pankkien optiodeskeistä markkinan vakauttajia: ne myyvät vahvuutta ja ostavat heikkoutta optiopositioitaan suojatessaan. Se pienentää intra-day ja päivien välisiä heilahduksia (vs. viime viikko) ja laskee volatiliteettia. Goldman Sachsin datan mukaan positiivisen gamman muutos viimeisen kolmen päivän aikana on ollut suurin yli kolmeen vuoteen.

Markkinanäkymät
Kuten viime viikonloppuna arvioimme pohjan olevan lähellä, pysymme ennallamme myös S&P 500:n suhteen lähiviikoille. Nykyinen ylimyyty pomppu hiipunee ensi viikon puolivälissä (2.–4.12.), minkä jälkeen odotamme uutta korjausliikettä – aalto C (ks. alla oleva, viime viikosta muuttumaton graafi). Jää nähtäväksi, miltä tasolta korjaus alkaa ja millä vauhdilla se etenee. Jos lasku on päällekkäinen ja hallittu, se viittaa vakaan pohjavahvuuden jatkumiseen, tämä olisi toivottavaa, toisin kuin “christmas massacre” vuonna 2024, jolloin esimerkiksi OMXS30 laski −7,5 % ajanjaksolla 9.–20.12.
Sijoitushorisontti ratkaisee: monelle tämä voi olla ostoikkuna ennen mahdollista nousua kohti 7 600:aa huhtikuuhun mennessä. Itse kuitenkin odotan parempaa risk/tuotto-suhdetta jälleen myöhemmin joulukuussa. Sama pätee niille, jotka kokivat viime viikon “pelottavana” ja harkitsivat myyntejä: jos kassaa haluaa kasvattaa, tämänhetkinen myyntitaso on selvästi parempi kuin viime perjantaina.

- Yksi signaali, joka voi viitata uuteen, lähiajan heiluntaan, tulee SubuTrade-datasta: jos S&P 500 päättää viikon nosuun, indeksi olisi noussut joka pörssipäivä niin sanotulla Thanksgiving-viikolla. Viimeisten 8 vastaavan tapauksen jälkeen seuraava maanantai on historiallisesti tuonut korjauksen, ja kahden viikon jatkonousun todennäköisyys on ollut 50/50, keskimääräinen tuotto samalta jaksolta vain +0,11 %.

Zweig Breadth Trust in the making!
Viime päivien nousu on ollut niin laaja ja vahva, että S&P 500 on hyvää vauhtia täyttämässä Zweig Breadth Thrust -ehdot. Kyseessä on vahva tekninen signaali, joka on historiallisesti ennakoinut merkittäviä nousuja 6–12 kuukauden aikajänteellä. Emme kuitenkaan ole vielä maalissa: markkinalla on aikaa 5. joulukuuta saakka, jotta signaali aktivoituu. Palaan aiheeseen todennäköisesti ensi viikonloppuna.


Kuluvan vuoden kehitys vs. 1998–2000
Alla oleva Fidelityn graafi on kiinnostava. Vaikka Nasdaq 100 nousi vuonna 1999 paraboliseen kulmaan, S&P 500 oli selvästi maltillisempi – korkeimmillaan noin +20 %. Maltillinen ja maltillinen, mutta tiedätte pointin. 1999–2000 oli volatiili jakso S&P 500:lle: useita yli −10 % korjauksia, joita seurasi +10–20 % ralleja muutamien viikkojen sisällä. Kasvava volatiliteetti ja suuret liikkeet ovat usein merkki isomman huipun rakentumisesta. Katsotaan, mitä 2026 tuo tullessaan!

Mukavaa viikonloppua!
Yst. terv.,
David & Team Marketmate