Jos tutkitaan 2000-lukua niin voidaan huomata markkinan selkeät syklit. 2000-luvun alusta vuosikymmenen loppuun asti raaka-aineet olivat tuottavin omaisuuserä. Markkinoilla juuri puhjennut teknologiakupla ajoi sijoittajat parkkeeraamaan rahansa aliarvostettuihin omaisuusluokkiin. Näihin aikoihin aliarvostettuja olivat juurikin raaka-aineet sekä dollarin vastavaluutat. Vuosikymmenen lopussa nähtiin taas käänteinen versio markkinasta. Osakkeet olivat laskeneet roimasta finanssikriisissä ja raaka-aineet nousseet. Osakkeiden aliarvostus kiehtoi ja talouden sekä inflaation stabiloituessa, oli järkevää luopua raaka-aineista osana portfoliota.

Graafilla: DXY (dollari), SPX (SP500), XAUUSD (kulta) & ZW (vehnä). 2000-luvun alusta eteenpäin.
Kun mennään ajassa hieman eteenpäin niin graafit näyttävät tältä

Nähdäänkin että dollari vahvistui samalla, kun pääindeksi SP500 nousee. Raaka-aineet (kulta & vehnä) laskevat tai kulkevat sivuttain eli eivät tuota mitään. Tässä nähdään kuinka markkina etsii paikkoja, missä potentiaalista tuottoa olisi tarjolla.
Tällä hetkellä markkinoilla tilanne on mielenkiintoinen. Dollari on tehnyt huiput vuonna 2022 ja toistaiseksi pysynyt kaukana niistä. Raaka-aineista varsinkin jalometallit ovat nousseet reippaasti vuodesta 2022 lähtien. Osakkeet ovat myös punnertaneet ylöspäin eli raha on jakautunut selkeästi eri sektoreille. Ihan viime aikoina ollaan nähty öljyssä vahvaa nousua, mikä lisää painetta talouteen ja sijoittajille. Tästä oikeastaan päästäänkin kirjoituksen pihviin eli treidi-ideoihin raaka-ainesektorilla.
Vehnä

Vehnä on graafilla tehnyt trendin käännöksen teknisen analyysin mukaan. Hinta on tehnyt korkeammat huiput sekä korkeammat pohjat. Tärkeät tasot vehnäfutuurissa ovat 563 – 593. Historiassa nuo tasot ovat olleet selkeästi kiinnostavia, koska hinta on reagoinut niistä useasti eri suuntiin. Hinta on juuri läpäissyt molemmat tasot ja voluumikin on korkeaa. Tällä hetkellä on tärkeää tarkkailla miten hinta tulee käyttäytymään. Jos hinta konsolidoi tasojen yläpuolella ja sen jälkeen jatkaa nousua, niin on tämä vahva long signaali.
Maissi

Maissifutuurin tilanne on samantyylinen kuin vehnällä. Trendi on mahdollisesti kääntynyt ja vielä pitäisi tehdä korkeampi huippu tuon 2025-vuoden huipun yläpuolelle. Historialliset tärkeät tasot ovat 409 – 440. Hinta on näiden tasojen päällä ja 410 yläpuolella päällä hinta konsolidoi pitkään, mitä seurasi breakout ylöspäin. Tällä hetkellä seuraan hinnan liikkeitä tarkkaan. Jos hinta jatkaa ylöspäin ja tekee uudet huiput, on se vahva signaali lähteä etsimään long treidiä.
Soijapavut

Soijapapufutuurit ovat selkeästi vahvin näistä kolmesta. Historialliset tärkeät tasot ovat 950 – 1080. Kuten nähdää niin hinta vietti pitkän aikajakson näiden tasojen välillä. Rangesta ollaan saatu breakout ja vielä perään retest. Tällaiset kuviot ovat erittäin vahvoja. Mikäli hinta tekee vielä korkeammat huipuit 2024 huippujen päälle, niin graafi on erittäin härkäinen.
Päivittelen Marketmaten Widgettiin treidejä aktiivisesti. Myös ylläolevan treidi-ideat laitan Widgettiin toteutukseen. Sinne päivitän graafit treideistä kuvineen ja määritän Stoploss & Profit target tasot myös. Widget näkyy Marketmate.fi etusivulla.
Kirjoittaja @larialen
Tuotteiden arvo voi laskea merkittävästi ostohintaa alemmaksi markkinatekijöiden muutosten seurauksena, erityisesti jos kohde-etuuden arvo laskee tai nousee. Tuotteilla ei ole pääomasuojaa.
Liikkeeseenlaskijan luottoriski:
Sijoittajat altistuvat riskille, että liikkeeseenlaskija tai takaaja ei pysty täyttämään tuotteisiin liittyviä velvoitteitaan. Tämä voi johtaa sijoitetun pääoman täydelliseen menetykseen. Tuotteet eivät kuulu talletussuojan piiriin.
Vivutettujen tuotteiden riski:
Vivun vaikutus lisää tappioriskiä, mukaan lukien täydellinen tappio, sijoitettaessa vivutettuihin tuotteisiin, kuten Bull & Bear -sertifikaatteihin, warranteihin ja knock-out-warranteihin.
Valuuttariski:
Jos tuotteen valuutta poikkeaa kohde-etuuden valuutasta, tuotteen arvoon vaikuttaa myös valuuttojen välinen vaihtokurssi. Tämä voi aiheuttaa merkittäviä arvonvaihteluita.
Vastuuvapauslauseke:
Tämän tekstin on laatinut Marketmate.fi ja kyseessä voi olla liikkeeseenlaskijan sponsoroima sisältö. Tässä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan/kirjoittajien omia, eivätkä välttämättä edusta liikkeeseenlaskijan näkemyksiä. Tekstin sisältämä tieto on ainoastaan markkinointia eikä muodosta sijoitusneuvontaa. Sijoittamiseen liittyy aina riski. Sijoitusten arvo voi sekä laskea että nousta, ja sijoittaja voi menettää koko sijoitetun pääoman tai osan siitä. Mainitut rahoitusinstrumentit on kuvattu vain lyhyesti. Täydelliset tuotetiedot, erityisesti riskeistä, löytyvät liikkeeseenlaskijan verkkosivuilta esitteistä, avaintietoasiakirjoista ja lopullisista ehdoista. Historiallinen tuotto ei takaa tulevaa tuottoa. Sijoittajien tulee tehdä sijoituspäätökset omien tavoitteidensa ja taloudellisen tilanteensa perusteella. Tarvittaessa suositellaan kääntymään riippumattoman neuvonantajan puoleen.
Tärkeää huomioida:
Pörssinoteerattujen tuotteiden kaupankäynti edellyttää jatkuvaa position seurantaa. Nämä tuotteet ovat riskialttiita, jos niitä ei hallinnoida oikein. Tuotteet eivät ole yksinkertaisia ja voivat olla vaikeita ymmärtää. Pörssinoteeratut tuotteet heijastavat ainoastaan kohde-etuuden kehitystä, vivulla tai ilman, mutta eivät anna sijoittajalle oikeuksia itse kohde-etuuteen.
Kohderyhmä ja valvova viranomainen:
Tämä markkinointiviestintä on tarkoitettu ammattimaisille ja kokeneille ei-ammattimaisille sijoittajille, joiden kotipaikka on Suomi. Liikkeeseenlaskijaa valvoo sen kotipaikan toimivaltainen valvontaviranomainen sovellettavien sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti. Sijoittajat voivat saada lisätietoa liikkeeseenlaskijaan kohdistuvista valvontatoimenpiteistä liikkeeseenlaskijan verkkosivuilta.