Tehty kaupallisessa yhteistyössä Societe Generalen kanssa. Sijoittamiseen liittyy aina riski.
Kulta on ollut suuri puheenaihe viimeisten viikkojen aikana. Tänä syksynä ollaan nähty historiallisia hetkiä niin ylös kuin alaskin. Sentimentti saavutti jo niin korkean tason, ettei hinnan lasku voinut olla mahdollista. Tällä hetkellä kullan hinta on tullut huipusta n. 10 % alaspäin. Ollaan siis jo selkeästi alempana ja tuo psykologinen 4000 $ hinta rikottiin alaspäin. Tällä hetkellä kultauskovaiset vaikuttavat kääntyneen pessimismin puolelle. Tällaisissa jyrkissä liikkeissä on tyypillistä, että hinta tekee pompun ennen trendin jatkumista alas.

Graafilla on skenaario, jonka näen tapahtuvan seuraavan 1-2 viikon aikana. Lasku on kiihtynyt hyvin, sentimentti kääntynyt happamaksi, ollaan hyvillä hintatasoilla ja huomenna keskiviikkona on ns “trigger event” eli FOMC. Uskon, että tämän päivän pohja 3887$ pitää ja rohkeampi treidaaja pystyy hyödyntämään vielä kovempaa vipua valitsemalla treidiin tuotteen, missä Stoploss taso on vielä ylempänä. Näin saadaan R/R suhde vielä korkeammalle. Konservatiivisempana treidaajana haluan hieman pelivaraa treidiin, jos vaikka huomenna käydäänkin pohjan tuntumassa uudestaan.
Treidiin valittu tuote:
B LONGKUL SU S
Tuotteen Stoploss 3839,32$ , Futuurissa (~2,5%)
Target kullan hinta 4100$ (~4%)
Profit target ja Stoploss vielä graafilla alla (R/R suhde 1,5)

Tärkeää tietoa
Kirjoittaja on käynyt kauppaa tässä julkaisussa mainituilla instrumenteilla ja pidättäytyy myymästä niitä voitolla [24] tunnin ajan julkaisun jälkeen
Tämän tekstin on laatinut Marketmate.fi. Esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan/kirjoittajien omia, eivätkä välttämättä vastaa liikkeeseenlaskijan näkemyksiä
Tuotteiden arvo voi laskea merkittävästi ostohintaa alemmaksi markkinatekijöiden muutosten seurauksena, erityisesti jos kohde-etuuden arvo laskee tai nousee. Tuotteilla ei ole pääomasuojaa.
Liikkeeseenlaskijan luottoriski:
Sijoittajat altistuvat riskille, että liikkeeseenlaskija tai takaaja ei pysty täyttämään tuotteisiin liittyviä velvoitteitaan. Tämä voi johtaa sijoitetun pääoman täydelliseen menetykseen. Tuotteet eivät kuulu talletussuojan piiriin.
Vivutettujen tuotteiden riski:
Vivun vaikutus lisää tappioriskiä, mukaan lukien täydellinen tappio, sijoitettaessa vivutettuihin tuotteisiin, kuten Bull & Bear -sertifikaatteihin, warranteihin ja knock-out-warranteihin.
Valuuttariski:
Jos tuotteen valuutta poikkeaa kohde-etuuden valuutasta, tuotteen arvoon vaikuttaa myös valuuttojen välinen vaihtokurssi. Tämä voi aiheuttaa merkittäviä arvonvaihteluita.
Vastuuvapauslauseke:
Tämän tekstin on laatinut Marketmate.fi ja kyseessä voi olla liikkeeseenlaskijan sponsoroima sisältö. Tässä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan/kirjoittajien omia, eivätkä välttämättä edusta liikkeeseenlaskijan näkemyksiä. Tekstin sisältämä tieto on ainoastaan markkinointia eikä muodosta sijoitusneuvontaa. Sijoittamiseen liittyy aina riski. Sijoitusten arvo voi sekä laskea että nousta, ja sijoittaja voi menettää koko sijoitetun pääoman tai osan siitä. Mainitut rahoitusinstrumentit on kuvattu vain lyhyesti. Täydelliset tuotetiedot, erityisesti riskeistä, löytyvät liikkeeseenlaskijan verkkosivuilta esitteistä, avaintietoasiakirjoista ja lopullisista ehdoista. Historiallinen tuotto ei takaa tulevaa tuottoa. Sijoittajien tulee tehdä sijoituspäätökset omien tavoitteidensa ja taloudellisen tilanteensa perusteella. Tarvittaessa suositellaan kääntymään riippumattoman neuvonantajan puoleen.
Tärkeää huomioida:
Pörssinoteerattujen tuotteiden kaupankäynti edellyttää jatkuvaa position seurantaa. Nämä tuotteet ovat riskialttiita, jos niitä ei hallinnoida oikein. Tuotteet eivät ole yksinkertaisia ja voivat olla vaikeita ymmärtää. Pörssinoteeratut tuotteet heijastavat ainoastaan kohde-etuuden kehitystä, vivulla tai ilman, mutta eivät anna sijoittajalle oikeuksia itse kohde-etuuteen.
Kohderyhmä ja valvova viranomainen:
Tämä markkinointiviestintä on tarkoitettu ammattimaisille ja kokeneille ei-ammattimaisille sijoittajille, joiden kotipaikka on Suomi. Liikkeeseenlaskijaa valvoo sen kotipaikan toimivaltainen valvontaviranomainen sovellettavien sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti. Sijoittajat voivat saada lisätietoa liikkeeseenlaskijaan kohdistuvista valvontatoimenpiteistä liikkeeseenlaskijan verkkosivuilta.