Julkaistu alunperin Treidaushuoneen blogissa.
S&P 500

Viikko avautui S&P500 indeksissä hintaan 6 628,27$ ja sulkeutui hintaan 6 664,00$. Viikon aikana nähtiin nousua, kaikkiaan +0,54%.
Edellisellä viikolla markkinoilla nähtiin hieman palautumisliikettä ylöspäin perjantain 10. lokakuuta nähdyn laskun jälkeen.
Palautumisliikkeestä huolimatta, indeksi ei päässyt nousemaan ATH-lukemien tasoille, vaan liikkui enemmänkin sivuttaisliikkeessä koko viikon.
Indeksin tekninen kuva on hieman kääntynyt negatiivisemmaksi, ja edellisen viikon markkinaheilunta voi antaa näkemystä mahdollisesta ”Dead Cat Bounce” kuviosta. Tämän pohjalta lisää laskua voisi olla luvassa markkinoilla vallitsevaan epävarmuuteen yhdistettynä.
Hinta liikkui viikon ajan EMA25 liukuvan keskiarvon molemmin puolin. SMA50 liukuvaa keskiarvoa ei ole toistaiseksi rikottu alaspäin, mutta hinnan rikkoessa kyseinen liukuva keskiarvo alaspäin, muuttuisi tekninen kuva heikommaksi. Viikon aikana SMA50 liukuvaa keskiarvoa rikottiin hetkellisesti alaspäin futuurien puolella.
Kokonaisuudessaan indeksin tekninen kuva on vähintäänkin lyhkäisempää aikaväliä tarkastellessa kääntynyt hieman heikommaksi. Markkinoilla vallitseva epävarmuus voi myös aiheuttaa merkittäviäkin hintaliikkeitä, joka on hyvä pitää mielessä.
NASDAQ

Viikko avautui NASDAQ indeksissä hintaan 24 625,74$ ja sulkeutui hintaan 24 817,95$. Viikon aikana nähtiin nousua, kaikkiaan +0,78%.
Myös NASDAQ:n puolella nähtiin hieman palautumisliikettä ylöspäin perjantain 10. lokakuuta nähdyn laskun jälkeen.
Viikon aikana NASDAQ liikkui kokonaisuudessaan enemmän sivuttaisliikkeesä, eikä hinta palautunut ATH-lukemien tasoille.
Indeksin tekninen kuva on hieman positiivisempi, kuin S&P500 indeksi. EMA25 liukuva keskiarvo toimi selkeämmin tukitasona tai -alueena, ja hinta pääsi viikon ajan enimmäkseen pysyttelemään sen yläpuolella. SMA50 liukuvaan keskiarvoon on myös enemmän välimatkaa verraten S&P500 indeksiin. Jos EMA25 ja SMA50 liukuvat keskiarvot rikotaan selkeämmin alaspäin, muuttuisi indeksin tekninen kuva heikommaksi.
Kokonaisuudessaan indeksin tekninen kuva on hieman positiivisempi, kuin S&P500 indeksi, mutta ei ole kuitenkaan niin positiivinen, kuin muutama viikko sitten. Markkinoilla vallitsevaa epävarmuutta ei tule unohtaa, ja negatiiviset uutiset tai asiat voivat aiheuttaa merkittäväiäkin laskuja markkinoilla, kuten perjantaina 10. lokakuuta nähtiin.
Graafeilla näkyvät liukuvat keskiarvot:
- Keltainen: EMA25
- Sininen: SMA50
- Punainen: SMA200
Kirjoittaja: Juho Haverinen | Treidaushuone
Treidaushuone on aktiivinen ja kasvava suomalainen treidaajien ja sijoittajien yhteisö, joka
tarjoaa yhteisöllisen alustan suomalaisille sijoittajille. Lisäksi tarjoamme muun muassa koulutus- ja valmennuspalveluita, ajankohtaista sisältöä finanssimarkkinoista sekä sijoitushenkisiä tapahtumia. Tutustu lisää Treidaushuoneeseen ja yhteisöön täältä.
Tuotteiden arvo voi laskea merkittävästi ostohintaa alemmaksi markkinatekijöiden muutosten seurauksena, erityisesti jos kohde-etuuden arvo laskee tai nousee. Tuotteilla ei ole pääomasuojaa.
Liikkeeseenlaskijan luottoriski:
Sijoittajat altistuvat riskille, että liikkeeseenlaskija tai takaaja ei pysty täyttämään tuotteisiin liittyviä velvoitteitaan. Tämä voi johtaa sijoitetun pääoman täydelliseen menetykseen. Tuotteet eivät kuulu talletussuojan piiriin.
Vivutettujen tuotteiden riski:
Vivun vaikutus lisää tappioriskiä, mukaan lukien täydellinen tappio, sijoitettaessa vivutettuihin tuotteisiin, kuten Bull & Bear -sertifikaatteihin, warranteihin ja knock-out-warranteihin.
Valuuttariski:
Jos tuotteen valuutta poikkeaa kohde-etuuden valuutasta, tuotteen arvoon vaikuttaa myös valuuttojen välinen vaihtokurssi. Tämä voi aiheuttaa merkittäviä arvonvaihteluita.
Vastuuvapauslauseke:
Tämän tekstin on laatinut Marketmate.fi ja kyseessä voi olla liikkeeseenlaskijan sponsoroima sisältö. Tässä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan/kirjoittajien omia, eivätkä välttämättä edusta liikkeeseenlaskijan näkemyksiä. Tekstin sisältämä tieto on ainoastaan markkinointia eikä muodosta sijoitusneuvontaa. Sijoittamiseen liittyy aina riski. Sijoitusten arvo voi sekä laskea että nousta, ja sijoittaja voi menettää koko sijoitetun pääoman tai osan siitä. Mainitut rahoitusinstrumentit on kuvattu vain lyhyesti. Täydelliset tuotetiedot, erityisesti riskeistä, löytyvät liikkeeseenlaskijan verkkosivuilta esitteistä, avaintietoasiakirjoista ja lopullisista ehdoista. Historiallinen tuotto ei takaa tulevaa tuottoa. Sijoittajien tulee tehdä sijoituspäätökset omien tavoitteidensa ja taloudellisen tilanteensa perusteella. Tarvittaessa suositellaan kääntymään riippumattoman neuvonantajan puoleen.
Tärkeää huomioida:
Pörssinoteerattujen tuotteiden kaupankäynti edellyttää jatkuvaa position seurantaa. Nämä tuotteet ovat riskialttiita, jos niitä ei hallinnoida oikein. Tuotteet eivät ole yksinkertaisia ja voivat olla vaikeita ymmärtää. Pörssinoteeratut tuotteet heijastavat ainoastaan kohde-etuuden kehitystä, vivulla tai ilman, mutta eivät anna sijoittajalle oikeuksia itse kohde-etuuteen.
Kohderyhmä ja valvova viranomainen:
Tämä markkinointiviestintä on tarkoitettu ammattimaisille ja kokeneille ei-ammattimaisille sijoittajille, joiden kotipaikka on Suomi. Liikkeeseenlaskijaa valvoo sen kotipaikan toimivaltainen valvontaviranomainen sovellettavien sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti. Sijoittajat voivat saada lisätietoa liikkeeseenlaskijaan kohdistuvista valvontatoimenpiteistä liikkeeseenlaskijan verkkosivuilta.