Jukka Lepikkö July 29, 2025

Novo Nordiskin tulosvaroitus aiheutti knock outin

Novo Nordiskin osake oli ehtinyt nousemaan jo 8 % ostohinnasta ja oli enää 5 % päässä profit targetista – kunnes yhtiö tänään antoi tätä vuotta koskevan tulosvaroituksen ja kurssi oli pahimmillaan jopa 30 prosentin pudotuksessa. Novo on hyvä esimerkki osakkeesta, jossa moni holdaaja on kärsinyt merkittäviä tappiota viimesen vuoden aikana. Yhtiön osakekurssi on laskenut viime kesän huipusta tämän päivän pohjaan -70 %.

Samalla Novo on hyvä esimerkki osakkeesta, jossa analyytikoiden konsensus on ollut täysin väärässä. Osaketta kehotettiin ostamaan viime vuonna yli 1000 kruunun hinnassa. Sekä koko matka alaspäin. Moni yksityissijoittaja onkin seurannut ohjeita sekä ollut ostolaidalla. Novo Nordisk näyttääkin olevan esimerkiksi Nordnetin pohjoismaisten asiakkaiden keskuudessa kaikista omistetuin osake. Omistajia on peräti 260 000 ja niitä on tullut noin 100 000 lisää vain viimeisen 12 kuukauden aikana. Äärimmäisen rajulle omistajamäärän kasvulle antaa vertailupohjaa se, että USA:n omistetuimpaa osaketta (Applea) omistaa kaikissa pohjoismaissa n. 45 000 asiakasta. Ja Suomen omistetuinta osaketta (Nordeaa) omistetaan pohjoismaissa noin 110 000 sijoittajan toimesta. Novo Nordiskin osaketta on siis kauhottu sijoitussalkkuihin käsin, kauhoin ja lapioin.

Novosta saadaankin koulukirjaesimerkki monella tapaa. Seuraavat sijoitusviisaudet on järkevää kirjata itselle ylös tulevia sijoituspäätöksiä tehtäessä:

  • Laskutrendissä olevien osakkeiden ostaminen on vaarallista. Tämä korostuu niissä osakkeissa, joissa tavalla tai toisella jäädään koko ajan odotuksista ja fundamenttien uutisvirta on negatiivista.
  • Yksittäiset analyytikot eikä edes analyytikoiden konsensus juuri koskaan näe suurta trendikäännettä ennakkoon, eikä edes sen aikana (ks. esim. Neste 2021 ja Kempower 2023).

Myös treidaajalle tämä yksittäinen treidi tarjoaa pari muistiin laitettavaa asiaa:

  • Onnistumisprosentti on yleensä parempi, kun treidaa trendin mukaan. Otin ensimmäisen Novo-treidin samalta tasolta toukokuussa ja se tuotti 23 % voiton. Tämä treidi tuotti 12 % tappion.
  • Stop loss -tason asettaminen on tärkeää: Tässä treidissä se oli mielestäni asetettu järkevään paikkaan, 380 kruunuun ts. edellisen 12 kk pohjiin.
  • Tuotteen valinta on tärkeää: Jotkut treidaajista käyttävät mielummin tuotteita, joissa treidi suljetaan esimerkiksi silloin kun se on menettänyt 20 % tuotteen arvosta. Novon tulosvaroituksen tapauksessa se olisi vaatinut todella nopeaa reagointia, koska viputuotteisiin ei voi asettaa automaattista stop lossia, vaan ne pitää sulkea manuaalisesti. Siksi oli järkevää, että olin valinnut tuotteen, jonka stop loss (knock out) -taso oli 380 kruunun tasolla.

Knock out tarkoittaa, että hävisin kaikki tuotteeseen sijoitetut rahat. Kyse on kuitenkin vain positiokoon asettamisesta, ei suuremmasta tappiosta. Otetaan esimerkki:

  • Jos olisin valinnut viputuotteen, jossa lähtökohtaisesti riskeeraan 20 % tuotteen arvosta, olisin voinut tehdä siihen 1000 euron sijoituksen, jolloin riski olisi ollut 200 euroa
  • Koska päätin riskeerata 100 % tuotteen arvosta, niin teenkin siihen vain 200 euron sijoituksen. Tällöin riski ja tuottopotentiaali säilyvät täysin samalla tasolla, ts. 200 euroa.

Novon tapauksessa korkeamman vivun tuotteen valinta säästi minut suuremmilta tappioilta. Riskini oli tuotevalinnan takia rajattu 200 euroon. Jos taas olisin päätynyt matalamman vivun tuotteeseen, realisoinut riski olisi voinut olla suurempi, jos en olisi ollut ruutujen edessä seuraamassa Novon nopeaa kurssireaktiota tulosvaroitukseen. Ja koska en todellisuudessa ollut ruutujen äärellä, olisi tappio ollut noin 250-300 euroa. Pahemminkin olisi voinut käydä. Tämän takia suosinkin tiukemman stop lossin tuotteita, koska ne rajaavat tappioita nopeissa liikkeissä.

Tärkeää tietoa
Markkinariski
Tuotteiden arvo voi laskea merkittävästi ostohintaa alemmaksi markkinatekijöiden muutosten seurauksena, erityisesti jos kohde-etuuden arvo laskee tai nousee. Tuotteilla ei ole pääomasuojaa.

Liikkeeseenlaskijan luottoriski:
Sijoittajat altistuvat riskille, että liikkeeseenlaskija tai takaaja ei pysty täyttämään tuotteisiin liittyviä velvoitteitaan. Tämä voi johtaa sijoitetun pääoman täydelliseen menetykseen. Tuotteet eivät kuulu talletussuojan piiriin.

Vivutettujen tuotteiden riski:
Vivun vaikutus lisää tappioriskiä, mukaan lukien täydellinen tappio, sijoitettaessa vivutettuihin tuotteisiin, kuten Bull & Bear -sertifikaatteihin, warranteihin ja knock-out-warranteihin.

Valuuttariski:
Jos tuotteen valuutta poikkeaa kohde-etuuden valuutasta, tuotteen arvoon vaikuttaa myös valuuttojen välinen vaihtokurssi. Tämä voi aiheuttaa merkittäviä arvonvaihteluita.

Vastuuvapauslauseke:
Tämän tekstin on laatinut Marketmate.fi ja kyseessä voi olla liikkeeseenlaskijan sponsoroima sisältö. Tässä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan/kirjoittajien omia, eivätkä välttämättä edusta liikkeeseenlaskijan näkemyksiä. Tekstin sisältämä tieto on ainoastaan markkinointia eikä muodosta sijoitusneuvontaa. Sijoittamiseen liittyy aina riski. Sijoitusten arvo voi sekä laskea että nousta, ja sijoittaja voi menettää koko sijoitetun pääoman tai osan siitä. Mainitut rahoitusinstrumentit on kuvattu vain lyhyesti. Täydelliset tuotetiedot, erityisesti riskeistä, löytyvät liikkeeseenlaskijan verkkosivuilta esitteistä, avaintietoasiakirjoista ja lopullisista ehdoista. Historiallinen tuotto ei takaa tulevaa tuottoa. Sijoittajien tulee tehdä sijoituspäätökset omien tavoitteidensa ja taloudellisen tilanteensa perusteella. Tarvittaessa suositellaan kääntymään riippumattoman neuvonantajan puoleen.

Tärkeää huomioida:
Pörssinoteerattujen tuotteiden kaupankäynti edellyttää jatkuvaa position seurantaa. Nämä tuotteet ovat riskialttiita, jos niitä ei hallinnoida oikein. Tuotteet eivät ole yksinkertaisia ja voivat olla vaikeita ymmärtää. Pörssinoteeratut tuotteet heijastavat ainoastaan kohde-etuuden kehitystä, vivulla tai ilman, mutta eivät anna sijoittajalle oikeuksia itse kohde-etuuteen.

Kohderyhmä ja valvova viranomainen:
Tämä markkinointiviestintä on tarkoitettu ammattimaisille ja kokeneille ei-ammattimaisille sijoittajille, joiden kotipaikka on Suomi. Liikkeeseenlaskijaa valvoo sen kotipaikan toimivaltainen valvontaviranomainen sovellettavien sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti. Sijoittajat voivat saada lisätietoa liikkeeseenlaskijaan kohdistuvista valvontatoimenpiteistä liikkeeseenlaskijan verkkosivuilta.

MAINOS

Suositeltu

Katso kaikki
July 28, 2025 David Bagge
Kesän intensiivisin viikko on täällä!
Eikä siinä kaikki: keskiviikkoiltana Fed julkaisee korkopäätöksen ja päivitetyt korkoennusteensa (Fed FOMC), ja…
July 27, 2025 Peter Kiviniemi
Viikon markkinakatsaus: Kulta kiiltää, laaja nousu
Tervetuloa tämän viikon markkinakatsaukseen! Kuten ennenkin, saat kaikki rakennuspalikat, taloussignaalit,…
July 24, 2025 David Bagge
Meme Stock Mania 2025!
Amerikkalaiset piensijoittajat yrittävät toistaa vuoden 2021 tempun! Meme-osakkeet ovat palanneet, ja…