David Bagge June 17, 2025

Onko piensijoittajien senttiosake buumi jo ylikuumentunut?

Kuten totesimme aiemmissa artikkeleissamme, yhdysvaltalaiset piensijoittajat ovat viime kuukausina pelanneet pörssissä korttinsa nappiin – he ovat jatkuvasti lisänneet osakepainoaan samalla, kun ammattilaiset ovat suhtautuneet nousuun huomattavasti skeptisemmin. Koska kurssit ovat jatkaneet nousuaan, piensijoittajat johtavat toistaiseksi selvin numeroin!

Silti en voi olla ajattelematta, että tunnelma käy jo paikoin ylikuumenneeksi, kun tarkastelen alla olevia graafeja. Koskaan aiemmin piensijoittajat eivät ole jahdanneet senttiosakkeita – siis alle yhden dollarin hintaisia osakkeita – yhtä innokkaasti kuin nyt. Senttiosakkeen matala kurssi ei tee siitä automaattisesti halpaa, eikä se kerro mitään yhtiön markkina-arvosta, jos liikkeellä voi olla miljardeja osakkeita. Pelkkään kurssiin tuijottaminen onkin kuin vertaisi omenoita ja päärynöitä. Nopeat voitot sokaisevat.

Viime torstaina senttiosakkeiden kauppavolyymi muodosti peräti 47,1 % Yhdysvaltain koko päivän kaupankäynninvolyymista. Kaupankäynnin vilkastuminen senttiosakkeissa on ollut nousujohteista jo vuodesta 2021, mutta tällaisia määriä emme ole aiemmin nähneet! Alkaa jo haiskahtaa ylikuumenemiselta…


MAINOS

Suositeltu

Katso kaikki
January 5, 2026 larialen
Long Barrick Mining
Tehty kaupallisessa yhteistyössä Societe Generalen kanssa. Sijoittamiseen liittyy aina riski. Pörssivuosi 2025…
December 30, 2025 Jukka Lepikkö
Trade Alert: Novo Nordisk
Tehty kaupallisessa yhteistyössä Societe Generalen kanssa. Sijoittamiseen liittyy aina riski. Pohjoismaisten…
December 28, 2025 David Bagge
Pörssi 2026 – nousu ja romahdus!?
Tervetuloa vuoden uudenvuodenkatsaukseen, jossa kirjoitan tuttuun tapaan ylös ajatukseni, pohdintani ja ideani…