Teknologiajättien tuloskausi on ovella: Microsoft ja Meta raportoivat tänä iltana, Apple ja Amazon huomenna! Kannattaa siis muistaa, että teknosektorin osuus S&P 500-indeksistä on 33,6 %, mikä merkitsee keskittymäriskiä, jota on nähty ainoastaan IT-kuplan huippuvaiheessa. Yhtiöt ovat nykyään selvästi kannattavampia ja monella (kuten Applella) kassakirstu pullistelee, mutta markkinoiden rauhoittamiseksi raporttien on jatkossakin osoitettava hurjaa kasvua ja valoisia näkymiä. Useat tahot nostavat varoittavan sormen teknosektorin arvostuksille.

Alla oleva Apollon graafi osoittaa, että tekoäly-/teknologiayhtiöiden tämänhetkinen arvostus on vielä korkeampi kuin vuonna 2000 – niin kymmenen suurimman yhtiön tarkastelussa, kymmenen suurimman poislukien kuin koko S&P 500:ssakin. Kaikki tietävät, että kuplat voivat paisua yhä suuremmiksi, mutta pidän edelleen kiinni näkemyksestäni, että vuodet 2026–2027 tulevat olemaan erittäin haastavia Yhdysvaltain osakkeille. Todennäköisesti varsinainen huippunoteeraus osuu vasta myöhemmin tänä syksynä tai Q1/2026..

Joskus on hyödyllistä kääntää graafeja ylösalaisin, jotta FOMO- ja melt-up-tunteet jäävät pois. Alla näemmekin S&P 500:n käännetyn viikkograafin. Moni kontraaja – itseni mukaan lukien – saattaisi alkaa harkita ostoja, jos tämä olisi tavallinen kuvaaja. Positiivista divergenssiä verrattuna tammi–helmikuun “pohjiin” ei kuitenkaan vielä näy. Suuri divergenssi löytyy keväältä 2024, mutta tarkemman ajoituksen saamiseksi haluamme nähdä ensin selvemmän laskun esimerkiksi lokakuussa, uuden pompahduksen kohti Q1:tä – ja siinä vaiheessa nousu saattaa olla jo tapissaan.
