Osakemarkkinaan on viimeisten viikkojen aikana ollut vaikeaa löytää hyvää paikkaa swing-treidille, kun markkina on vain tasaisesti valunut ylöspäin ilman suurempia korjausliikkeitä. Nyt kuitenkin pitkän odotuksen jälkeen saatiin noin neljän prosentin korjausliike tiistain huipusta perjantain pohjalukemiin. Perjantaina osakkeita laski Trumpin 50 % tulliuhkaus EU:n suuntaan. Oma näkemykseni on se, että 50 % tullit eivät missään nimessä tule jäämään voimaan.
S&P 500 on teknisesti myös hyvännäköisessä paikassa lyhyttä long-treidiä varten. Korjausliike toi hinnan takaisin 200 liukuvan keskiarvon tuntumaan ja mikä vielä tärkempää, nouseva 20 liukuva keskiarvo “tukee” hintaa alhaalta päin.
USA:n markkina on paikallisen pyhäpäivän takia kiinni maanantaina 26.5, mutta futuurit ovat kuitenkin auki, joten S&P 500 oston voi toteuttaa myös maanantain aikana. Teen päivityksen Marketmateen, kun teen oman ostoni ja kerron samalla mihin asetan tämän treidin stop loss ja profit target -tasot. Rekisteröidy palveluun ja ota seurantaan Marketmate-positiot, niin saat myös automaattisesti ilmoituksen, kun teen ostoja tai myyntejä!

Tuotteiden arvo voi laskea merkittävästi ostohintaa alemmaksi markkinatekijöiden muutosten seurauksena, erityisesti jos kohde-etuuden arvo laskee tai nousee. Tuotteilla ei ole pääomasuojaa.
Liikkeeseenlaskijan luottoriski:
Sijoittajat altistuvat riskille, että liikkeeseenlaskija tai takaaja ei pysty täyttämään tuotteisiin liittyviä velvoitteitaan. Tämä voi johtaa sijoitetun pääoman täydelliseen menetykseen. Tuotteet eivät kuulu talletussuojan piiriin.
Vivutettujen tuotteiden riski:
Vivun vaikutus lisää tappioriskiä, mukaan lukien täydellinen tappio, sijoitettaessa vivutettuihin tuotteisiin, kuten Bull & Bear -sertifikaatteihin, warranteihin ja knock-out-warranteihin.
Valuuttariski:
Jos tuotteen valuutta poikkeaa kohde-etuuden valuutasta, tuotteen arvoon vaikuttaa myös valuuttojen välinen vaihtokurssi. Tämä voi aiheuttaa merkittäviä arvonvaihteluita.
Vastuuvapauslauseke:
Tämän tekstin on laatinut Marketmate.fi ja kyseessä voi olla liikkeeseenlaskijan sponsoroima sisältö. Tässä esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan/kirjoittajien omia, eivätkä välttämättä edusta liikkeeseenlaskijan näkemyksiä. Tekstin sisältämä tieto on ainoastaan markkinointia eikä muodosta sijoitusneuvontaa. Sijoittamiseen liittyy aina riski. Sijoitusten arvo voi sekä laskea että nousta, ja sijoittaja voi menettää koko sijoitetun pääoman tai osan siitä. Mainitut rahoitusinstrumentit on kuvattu vain lyhyesti. Täydelliset tuotetiedot, erityisesti riskeistä, löytyvät liikkeeseenlaskijan verkkosivuilta esitteistä, avaintietoasiakirjoista ja lopullisista ehdoista. Historiallinen tuotto ei takaa tulevaa tuottoa. Sijoittajien tulee tehdä sijoituspäätökset omien tavoitteidensa ja taloudellisen tilanteensa perusteella. Tarvittaessa suositellaan kääntymään riippumattoman neuvonantajan puoleen.
Tärkeää huomioida:
Pörssinoteerattujen tuotteiden kaupankäynti edellyttää jatkuvaa position seurantaa. Nämä tuotteet ovat riskialttiita, jos niitä ei hallinnoida oikein. Tuotteet eivät ole yksinkertaisia ja voivat olla vaikeita ymmärtää. Pörssinoteeratut tuotteet heijastavat ainoastaan kohde-etuuden kehitystä, vivulla tai ilman, mutta eivät anna sijoittajalle oikeuksia itse kohde-etuuteen.
Kohderyhmä ja valvova viranomainen:
Tämä markkinointiviestintä on tarkoitettu ammattimaisille ja kokeneille ei-ammattimaisille sijoittajille, joiden kotipaikka on Suomi. Liikkeeseenlaskijaa valvoo sen kotipaikan toimivaltainen valvontaviranomainen sovellettavien sääntöjen ja ohjeiden mukaisesti. Sijoittajat voivat saada lisätietoa liikkeeseenlaskijaan kohdistuvista valvontatoimenpiteistä liikkeeseenlaskijan verkkosivuilta.