Kuten viime viikkoina olen korostanut, markkinoilla nähdään todennäköisesti tilapäinen huippu joulukuun alussa, jota seuraa korjaus kuun puoliväliin–loppuun. Olen aiemmin nimennyt 2.–4.12. huippuikkunaksi – ja juuri siinä nyt ollaan. S&P 500 on liikkunut keskiviikosta asti pääosin sivuttain, eikä uusi yritys ylös vielä tämän viikon aikana ole poissuljettu.
Kun huomioi viimeisten 9 pörssipäivän vahvuuden ja selvästi parantuneen markkinaleveyden, odottamani joulukuun laskukorjaus ei mielestäni tee uusia pohjia marraskuuhun verrattuna. Mitä vahvempi nousu on ollut lähiviikkoina, sitä epätodennäköisempää on uusien pohjien synty.
Pidän joulukuun dippejä ostopaikkoina kevättä kohti, sillä näkemykseni on ennallaan: S&P 500 voi yltää 7600 pisteeseen huhti–toukokuussa. Jos tämä toteutuu, aion toukokuusta alkaen olla osakealtistuksen suhteen erittäin valikoiva.
Kuva: S&P 500 -”karttani” tammikuulta (päivitetty 25.9. punaisella ja 21.11. ABC-rakenteella).

S&P 500:n kausikuvio vuodesta 1950 osoittaa paikallisen pohjan muodostuvan tänään (3.12.), jota seuraa huippu 8.–10.12. (ma–ke). Tämä osuu yksiin Fed FOMC -kokouksen kanssa ke 10.12. Joulukuun pohja syntyy yleensä 15.12., ja sen pitäisi mielestäni jäädä marraskuun pohjaa ylemmäs.

Joulukuu vs. muut kuukaudet: historiallisesti keskitason kuukausi – ei heikoin, ei vahvin.
